Ensi- ja turvakotien liitto on päättäneet toimittaa ruokakasseja vähävaraisille perheille 23.3. alkaen poikkeustilan ajan, 13.4.2020 saakka. Jokaiselle lapselle lounas -kampanjaan voi osallistua ottamalla suoraan yhteyttä Venneriin, info@venner.fi tai venner.fi. Ruokakassien jakelun toteuttaa yhteiskunnallinen yritys Venner, jolla on yhteistyökumppanuus Kauppahalli24:n ja K-ryhmän kanssa. Paikallistason yhteyksistä lapsiperheisiin vastaavat Hope ry, Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhteisöt ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton aluepiirit. Linkit vievät alueemme yhdistyksiin, seuraa heidän tiedottamista paikallisesta toiminnasta.

Ensi- ja turvakotien liitto tehostaa verkkoauttamista. Kaikki chatit ovat auki päivittäin klo 10-15

Kokkolan Ensi- ja turvakoti tekee työtä koko ajan ja apua saa.
Tällä hetkellä ympärivuorokauden toimivat yksiköt Ensikoti Aina, Turvakoti Aina ja Ensikoti Iida toimivat tavalliseen tapaan asikastyötä tehden. Avopalveluissa autetaan ensisijaisesti puhelinkontaktien avulla.
Kaikissa työmuodoissa noudatetaan viranomaisten ohjeita viruksen etenemisen estämiseksi.
Ota yhteyttä kun sinulla on huoli itsestäsi tai perheestäsi. Puhelinnumerot löytyvät sivustolta https://ensijaturvakotienliitto.fi/kokkolanensiturvakoti/

Etsivä nuorisotyö Kokkola etsivät nuorisotyöntekijät tavoitettavissa verkossa ja puhelimitse (myös WhatsApp) koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana.

Asiakastapaamisia pyrimme välttämään, akuuteissa tilanteissa ota yhteyttä esimerkiksi soittamalla ja sovitaan tapaaminen yhdessä yleisiä ohjeita noudattaen. Viestiä voit laittaa milloin vain ja mihin vuorokaudenaikaan tahansa, vastaamme heti työn ääreen palattuamme!

Etsiviä ja ajantasaisia kuulumisia voit seurailla myös instagramissa @etsiva_nuorisotyo_kokkola ja facebookissa Etsivä nuorisotyö Kokkola. Sähköpostitse saat yhteyden: etunimi.sukunimi@kokkola.fi tai etsivatyo@kokkola.fi.

Kaikkien etsivien yhteystiedot löydät täältä: https://www.kokkola.fi/palvelut/nuorisopalvelut/etsiva_tyo/fi_FI/etsiva_tyo/

Hope ry pyrkii vastaamaan vähävaraisten lapsiperheiden avun tarpeeseen myös epidemiatilanteessa. Koulujen sulkeuduttua esimerkiksi ruoka-avun tarve perheissä voi olla entistä suurempi, kun kouluruokailua ei ole tarjolla. Lisätietoa löydät tästä

Pelastakaa Lapset tukee koronavirustilanteen takia ahdinkoon joutuneita lapsiperheitä muun muassa lahjakorteilla ruokakauppaan sekä tarjoamalla keskustelutukea lapsille ja nuorille netin välityksellä.
Lahjakortteja ruokakauppoihin myönnetään lapsiperheille järjestön paikallisyhdistysten kautta ympäri Suomen. 70 euron arvoisella lahjakortilla perhe saa ruoka-apua, joka auttaa konkreettisesti vaikeimman hetken yli. Pelastakaa Lasten paikallisyhdistykset jakavat lahjakortteja suoraan apua tarvitseville perheille esimerkiksi paikallisten yhteistyökumppanien, kuten sosiaalitoimen ja seurakuntien diakoniatyön avulla. Yhdistykset eivät ota vastaan hakemuksia, vaan tuki ohjataan tarvitseville perheille suoraan.

Etäopiskelun haasteet, etäisyys ystäviin ja oma tai läheisen kuuluminen riskiryhmään huolettavat lapsia ja nuoria. Verkon kautta annettava keskusteluapu auttaa näkemään toivoa tulevassa. Pelastakaa Lasten lapsille ja nuorille suunnatuissa verkkopalveluissa netari.fi on tulevina viikkoina tavallista enemmän auttajia paikalla.
Tiedot paikallisyhdistyksestä http://kokkola.pelastakaalapset.fi/

MLL:n Kaustisen osasto kerää yhteystietoja avuntarvitsijoilta ja vapaaehtoisilta. Lisätietoja saa lähettämällä viestin MLL:n Kaustisen osaston Facebook-sivun kautta.

Nuorten Kokkola No niin! Nyt on kuulkaa asia sillä tavalla, että Kokkolan nuorisopalvelun porukan löydät nyt myös discordista!  Eli otappa linkki talteen https://discord.gg/UQJp9vq ja loggaa itses sisään! #kokkolannuorisopalvelut #discord #nuorisotyö #kokkola400 #rohkene

Soiten Lapsiperheiden palveluohjaus ma, to ja pe klo 8-12 sekä ti ja ke klo 12-16. Puh: 06 826 3011. Kiireellisissä kriisi- ja hätätilanteissa ota yhteyttä hätänumeroon 112 tai sosiaalipäivystykseen puh: 044 780 9173. Sähköinen yhteydenottopyyntö ApuNapin kautta. Linkki ApuNappiin.