Ryhmä- ja vertaistoiminta SILTA yhteisöklubilla

Koetko itsesi yksinäiseksi? 

SILTA yhteisöklubilla jokainen päivä koostuu eri teemasta. Teemojen tarkoituksena on tarjota eri teemaryhmille mahdollisuus kokoontua SILTA yhteisöklubin tiloissa. Teemapäiviin osallistumalla sinun on mahdollista tavata uusia ihmisiä, löytää itsellesi uusi harrastus tai vaikkapa kiinnostua yhdistys- tai vapaaehtoistoiminnasta! 

AVOIN PÄIVÄ maanantaisin 9 - 14 kutsumme kotiäitejä ja-isiä tapaamaan toisiaan ja lapsia yhteiseen kahvihetkeen.

SENIORIPÄIVÄ tiistaisin on päivä senioreille. Sinne voi tulla kahvittelemaan, vaihtamaan kuulumisia tai vaikka muistelemaan yhdessä menneitä ja samalla voi saada opastusta älylaitteisiin.

KANSAINVÄLINEN PÄIVÄ  keskiviikkoisin on Suomeen muuttaneille ulkomaalaisille ja suomalaisille tarkoitettu kohtaamispaikka, jossa pääsee harjoittelemaan suomen kieltä ja tutustumaan erilaisiin ihmisiin, päättyen KV Klubiin klo 16 - 18.

Yhdistystenpäivä torstaisin on neuvontapäivä, jolloin yhteisöklubilla tarjotaan yhdistysneuvontaa, ohjausta eViljon käytössä sekä digiopastusta. 

KAVERIKAHVITTELUT kaipaatko juttuseuraa, yksinäisyys voi kohdata kenet tahansa, meistä ikään, sukupuoleen tai elämäntilanteeseen katsomatta. Kaverikahvittelut järjestetään joka kuukauden ensimmäinen ja kolmas torstai.

Näiden teemapäivinä kokoontuvien ryhmien lisäksi SILTA yhteisöklubilla kokoontuu myös erilaisia vertaistukiryhmiä:


Leijonaemot ry 

Toiminnan tarkoitus on edistää vertaistukitoimintaa erityislasten vanhempien kesken sekä vuorovaikutusta erityislasten vanhempien ja sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kasvatuksen ammattilaisten välillä. Lisäksi yhdistys tukee erityislasten vanhempien jaksamista ja hyvinvointia. 

vertaistuki@leijonaemot.fi, puh. 050 342 4212

Vertaisryhmä Kokkola | Leijonaemot

Keski-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry -  Mellersta -Österbottens epilepsiaförening rf.

Epilepsiayhdistys on epilepsiaa sairastavien ihmisten ja heidän läheistensä tukiyhdistys. Järjestämme Kaverikahvit ensimmäinen ja kolmas torstai ilta kuukaudessa.

keskipohjanmaa@epilepsia.fi

puh. 040 8652771

https://www.epilepsia.fi/web/keski-pohjanmaa/etusivu

Suomen Kielipolku ry

Suomen Kielipolku on yhdistys kaikille, joiden elämää on koskettanut kehityksellinen kielihäiriö eli kielellinen erityisvaikeus eli dysfasia. Suomen kielipolun perhekerho kokoontuu kerran kuussa. 

eija.heikura@kielipolku.info 

puh. 050 552 0102

https://www.kielipolku.info/ 

https://www.facebook.com/events/3316825788362941/?event_time_id=3316825788362941


Keski-Pohjanmaan psoriasis yhdistys ry.

Psoriasisliitto tarjoaa asiantuntevaa tietoa ja tukea elämään psoriasiksen kanssa. Liitosta psoriasista sairastavat saavat vertaistukea, tietoa oikeuksistaan ja hoidonohjausta.

kp.psori@gmail.com

https://www.facebook.com/kppsori/ 


Kokkolan Nivelpiiri.

Vertaistukiryhmä eli nivelpiiri kokoontuu yleensä kerran kuukaudessa kesäkuukausia lukuun ottamatta. Voit osallistua nivelpiirien kokoontumisiin, vaikka et olisikaan yhdistyksemme jäsen. 

raija.heiti@nivel.fi

puh 050 5252170   

http://nivel.fi/


Uskontojen uhrien tuki UUT ry Kokkola.

Uskontojen uhrien tuki UUT ry on rekisteröity poliittisesti, taloudellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, jonka tavoitteena on tukea uskonnollisissa yhteisöissä vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja näiden läheisiä.

uut.kokkola@gmail.com

https://www.uskontojenuhrientuki.fi/

https://www.youtube.com/channel/UCpPX34TNDTo88S5LIWQOtqQ


Narsismin Uhrien Tuki  NUT ry

Yhdistyksellä toimii vertaistukiryhmä Kokkolassa. Vertaisryhmätoiminta on yksi yhdistyksen keskeinen toimintamuoto. 

NARSISMIN UHRIEN TUKI RY

kokkola@narsisminuhrientuki.fi 

Kokkola | NARSISMIN UHRIEN TUKI RY


UNICEFin Kokkolan vapaaehtoisryhmä.

Kokkolan vapaaehtoisryhmä on yksi KV-Klubin vetäjistä ja kokoontuu säännöllisesti Sillalla.

Merjaseppala55@gmail.com

Puh. 040 5880653

www.unicef.fi


Kokkolan Pelastakaa Lapset ry

Yhdistyksemme auttaa kokkolalaisia lapsia ja lapsiperheitä monin tavoin. 

kokkola@pelastakaalapset.net

kokkola.pelastakaalapset.fi

www.facebook.com/pelakokkola


Yhden vanhemman Perheieden liitto ry

Kokkolan olkkari - YVPL - Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry

päivitetty 20.10.2021

Jos et löytänyt itsellesi sopivaa ryhmää, ole yhteydessä meihin. Kerro minkälaisesta ryhmästä tai toiminnasta olet kiinnostunut, niin me opastamme sinut oikeaan paikkaan tai autamme sinua perustamaan oman ryhmän!

TERVETULOA!